|
Miksi sitten ylistämme juuri musiikin avulla? Jumalaahan voi ylistää myös esim. lukemalla ääneen Raamattua, palvelemalla muita, luonnossa kävelemällä ja kiittämällä Hänen ihmeellisistä teoistaan jne. Myös luomakunta ylistää Jumalaa (Ps. 148). Itse asiassa koko elämämme pitäisi olla kiitosta Pyhälle. Nämä ovat asian kaksi puolta eivätkä sulje toisiaan pois. Musiikki on Raamatussa hyvin paljon käytetty keino ylistyksessä (mm. Ps. 138:1, 1.Sam: 10:5, Ps.81:1-4) ja siihen myös Paavali kehottaa. (Kol.3:16). Ilmestyskirjassa kerrotaan taivaallisesta jumalanpalveluksesta, jossa ylistetään yötä päivää! Tätä odottaessamme voimme jo täällä maan päällä kokea taivaallisia, kun Herra ilmestyy keskuuteemme. Hän rakastaa lapsiaan! Ja miten ihana on kiittää Häntä!
Kaikki instrumentit voivat olla käytössä ylistyksessä. Raamatussa mainitaan lukuisia siihen aikaan "muodissa" olleita soittimia ylistyksen yhteydessä (esim. 2.Aik.7:6, Ps.135:3, Ps.147:1, Ps.150). Daavid oli oikein teettänyt soittimia "sitä varten, että niillä säestettäisiin Herran ylistyslaulua". Jumala loi musiikin ja mikä sen ihanampaa, kuin laulaa ja soittaa Hänen kunniakseen! Jumala loi tanssin, mikä sen ihanampaa, kuin tanssia Hänen kunniakseen! Loppujen lopuksi kaiken, mitä Jumala on luonut, voimme "palauttaa" Hänelle kiitosuhrina, suloisena tuoksuna Hänen valtaistuimensa eteen (Ps.141:2).
Sinun ei tarvitse osata laulaa (hyvin eikä huonosti) ylistääksesi Jumalaa. Jumala loi meidät kunkin erilaiseksi ja Hän arvostaa ennen kaikkea sydämen asennetta. Voit ylistää vaikka lausumalla "Halleluja, kiitos Jeesus" tms. mitä mieleesi tulee, tärkeintä on, että olet avoin Pyhälle Hengelle. Hyvä on myös välillä sulkea silmät, jotta voi keskittyä oleelliseen. Valmistaudu yllättymään, kun Pyhä Henki koskettaa sinua!
Ylistyksessä voidaan laulaa myös spontaanisti. Useimmiten, kun olemme yhdessä, laulamme kaikki yhtäaikaa samalla tavalla, mutta voit myös laulaa ihan mitä mieleesi tulee Jumalan kunniaksi. Pikkulapsi on tästä hyvä esimerkki, hänhän saattaa lauleskella ihan mitä vain, esim. puista, linnuista jne. Samalla tavalla me voimme laulaa Luojallemme "lapsellista" laulua, vain iloita siitä, mitä Hän on! (Matt.21:16)
Hiljaisuus on tärkeä asia ja välillä meidän on hyvä vetäytyä hiljaisuuteen. Kuitenkin on hyvä oppia riemuitsemaan ääneen, se on muuten hyvin terapeuttista. Jumalan taivaassa ei ole hiljaista, päinvastoin (Ilm.14:2)! Jos emme koskaan sano ääneen puolisollemme, että rakastamme häntä, onhan se aika outoa. Toki hän sen tietää, mutta...on se hyvä ihan ääneenkin sanoa!
Musiikkityyli riippuu luonnollisesti vuorossa olevasta ylistyksenjohtajasta. Jos ei tyyli miellytä, ole kuitenkin avoimella mielellä. Itse olen kokenut valtavaa Pyhän Hengen läsnäoloa joskus silloinkin, kun musiikkityyli ei ole ollut itselleni mieleisintä, mutta olen kuitenkin päättänyt osoittaa kiitosta Jumalalle huolimatta omista tuntemuksistani. Kehotan sinua keskittymään Jumalaan, ei ihmisiin, ja hengessä palvomaan Herraa, välittämättä muotoseikoista. Vakuutan sinulle, että Herra kuulee ja yhtyy sinun ylistykseesi, kun palvot Häntä vilpittömästi!
Ärsyttääkö sinua ylistyksenjohtajassa joku seikka? Tai etkö pidä hänen musiikkityylistään? Tai eikö hän osaa soittaa tarpeeksi hyvin..? Kaikki tämä voi olla totta. Ala siunata häntä! Rukoile hänen puolestaan. Hän on sillä hetkellä Jumalan asettamalla paikalla ja todennäköisesti tekee työtään vilpittömästi. Voi olla, että rukoiltuasi ei ylistyksenjohtaja ei ole muuttunut miksikään, mutta sinä itse olet muuttunut ja voitkin ylistää vapautuneesti! (Sama metodi pätee muuten myös pastoreihin ja muihin vastuullisiin.) Jokainen voi osallistua jumalanpalvelukseen ja tuoda oman panoksensa, eivät pelkästään ne, jotka ovat sillä hetkellä johtamassa ylistystä/saarnaamassa. "Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa..." (1.Kor. 14:26).
Miksi sitten toistamme monta kertaa samoja säkeistöjä? Lauluissa on usein paljon sanoja ja on hyvä toistaa niitä monta kertaa, jotta ihmiset oppivat ne ja heidän on helpompi laulaa keskittyneesti, kun ei tarvitse tiirailla sanoja kaiken aikaa. Lisäksi usein ensimmäisellä kerralla sanat eivät "aukea", vaan tarvitaan toistoa. Muuten, luepa Ilm.4:8, niin huomaat, että on parasta nyt alkaa jo totuttautua lakkaamattomaan ylistyksen pauhuun;)
Seuraavassa blogissani aiheena: Miten ylistys ja saarna liittyvät yhteen? Onko ylistyshetkessä tilaa armolahjoille?
Marjaana |